Lapinlahden sairaala on täynnä ihmisten kohtaloita ja elettyä elämää. Rakennuksen seiniin, käytäviin, potilashuoneisiin ja portaisiin on tarttunut lähes kahdensadan vuoden aikana kaikuja kuolleiden ja elävien äänistä. Sairaalassa on eletty ja kuoltu, kärsitty ja raivottu, mutta myös iloittu, parannuttu ja tehty psykiatrisen hoidon historiaa.

Matka vankilamaiselta houruinhuoneelta avoimeen mielen hyvinvoinnin keskukseen ja kohtaamispaikkaan on ollut pitkä. Vuosikymmenten aikana jalkaraudat, pakkopaidat, elohopeahoidot, pitkät kylvyt ja insuliinisokit ovat jääneet historiaan. Uusia hoitomenetelmiä on kehitetty ja asenteet ovat muuttuneet.
Tänä vuonna 180 vuotta täyttävä Lapinlahden sairaala on Suomen ensimmäinen mielisairaalakäyttöön valmistunut hoitolaitos, jossa on asunut, elänyt ja työskennellyt tuhansia ihmisiä. Kertojina kirjassa toimivat sairaalan entiset työntekijät, potilaat ja alueella asuneet perheet ja lapset, sekä nykyiset Lapinlahden ystävät.

Oven sairaalaan avaa ensimmäinen potilas Birgitta ja oven sairaalatoiminnan loputtua sulkee viimeinen potilas Jenni.