Tänä päivänä kuulee liikaa tarinoita väsyneistä vanhemmista, jotka eivät vain enää jaksaneet. Tämä kirja kertoo yhden äidin tarinan. Haluan kertoa tarinani siksi, että olen esimerkki miten aivan tavallinen äiti voi pahimmillaan luisua kuilun reunalle harmittomaksi ajatellun uniongelman vuoksi. Minä selviydyin, mutta rimaa hipoen. Tunnistan pahoinvoivien vanhempien tuskan. Toivon, että tarinastani voisi olla apua jollekin väsyneelle vanhemmalle. Ajattelen, että yksikin uupunut isi tai äiti on liikaa. Kirjassa kerrotaan vanhemmuuden sudenkuopista, joihin ainakin yksi äiti astui, kaksikin kertaa. Yhdessä osassa käsitellään unettomuutta ja siitä selviytymistä. Vinkeistä ruuhkavuosien ensimetreille kerron omien kokemuksieni kautta. Vanhempien väsymyksestä on ryhdyttävä puhumaan entistä avoimemmin. Väsymystä ei saa päästää liian pitkälle, jotta perheeseen ei synny tämän kautta muita ongelmia. Kynnystä avun pyytämiseen tulee laskea ja perheiden tulee saada apua entistä varhaisemmassa vaiheessa.